Pistoja ja syöksyjä

Meillä tehtiin kotona viime torstaina ikkunaremonttia ja päätin karata työmiesten tieltä Länsi-Pasilaan NYT-liikunnan miekkailuun. Helsingin miekkailijoiden harjoittelusali sijaitsee lähellä Pasilan poliisiasemaa ja paikalle pääsee parhaiten julkisilla. Tilan ikkunoissa on suuret tekstit, joiden avulla löytää helposti oikean rakennuksen. Ulkokengät jätetään eteiseen, josta suunnataan eteenpäin ja oikealle pukuhuoneille tai vasemmalle suoraan saliin. Puolentoista tunnin treenin aikana tulee …

Aloituspotku

Moikka, Olen 20-vuotias helsinkiläinen Janina. Tällä hetkellä opiskelen avoimessa yliopistossa ja työskentelen osa-aikaisesti. Nuorempana harrastin monia lajeja sirkuksesta salibandyyn, mutta lukion jälkeen urheilu on jäänyt lähinnä satunnaisen lenkkeilyn varaan. Viime viikkoina olen innostunut liikunnasta uudestaan ja suunnitelmissani on kokeilla lähiaikoina ainakin tennistä, joogaa ja ultimatea. Tulen kertomaan kokemuksistani täällä blogissa. Aloitin NYT-liikuntatunnit tiistain tyttöjen jalkapallolla …

Kesäkausi<3

Aurinkoiset kelit tarkoittavat sitä, että päästään siirtämään pelit sisätiloista ulkokentille, eli NYT-liikunnan kesäkausi alkaa pian! Kesän tullen NYT-liikunta ei siis suinkaan lopu kokonaan, vaikka suurin osa kevään lajeista putoileekin tämän viikon aikana pois ohjelmistosta. Kesälle on varattu taas monipuolista liikuntaa ulkokentille. Ohjelman löydät tästä. Luvassa on sellaisia lajeja, joita on kylmillä ilmoilla vaikea toteuttaa, kuten suppailua, kalliokiipeilyä, …