Aloituspotku

Moikka,

Olen 20-vuotias helsinkiläinen Janina. Tällä hetkellä opiskelen avoimessa yliopistossa ja työskentelen osa-aikaisesti. Nuorempana harrastin monia lajeja sirkuksesta salibandyyn, mutta lukion jälkeen urheilu on jäänyt lähinnä satunnaisen lenkkeilyn varaan. Viime viikkoina olen innostunut liikunnasta uudestaan ja suunnitelmissani on kokeilla lähiaikoina ainakin tennistä, joogaa ja ultimatea. Tulen kertomaan kokemuksistani täällä blogissa.

Aloitin NYT-liikuntatunnit tiistain tyttöjen jalkapallolla vähän päälle kuukausi sitten kaverini ehdotuksesta. Pelasin futista peruskoulussa, mutta monet treenit viikossa veivät paljon aikaa. Innostuin NYT-liikunnan maksuttomuudesta ja siitä, että lajeja voi käydä harrastamassa halutessaan vain silloin tällöin.

Pallomylly oli minulle paikkana ennestään tuttu ja olin käynyt siellä monesti aiemmin potkimassa. Halli on kävelymatkan päässä Myllypuron metroasemalta ja sen lähettyvillä pysähtyvät myös muutamat bussit. Auton saa halutessaan pysäköityä hallin eteen parkkipaikalle. Päädyn ovista sisään, suoraan vasemmalle ja ensimmäiseen naisten pukuhuoneeseen. Pukkarin toisesta päästä pääsee halliin, jossa pelaamme kentän taemmalla puoliskolla. Tavarat kannattaa ottaa mukaan kentän laidalle.

Itse tykkään pelata lämmitetyssä hallissa t-paidassa ja shortseissa. Osa porukasta lämmittelee pitkissä vaatteissa ja vähentää myöhemmin vaatekerroksia. Myös kengissä näkyy hajontaa nappiksista Vanseihin. Omaa palloa ei välttämättä tarvita, mutta sen saa halutessaan tuoda. Juomapullo kannattaa ottaa mukaan! Tuntia ei kannata jännittää, vaikka ei lajia olisi koskaan edes kokeillut: Paikalla on monen tasoisia pelaajia ja kaikki pääsevät mukaan.

Yleensä lämmittelemme, teemme erilaisia syöttöharjoituksia ja pelaamme loppuajan. Joskus parannamme lihaskuntoa erilaisilla liikkeillä ja usein päätämme harjoitukset kevyisiin venyttelyihin. Viime tiistaina meillä oli vapaa kenttävuoro, eikä kukaan vetänyt tuntia. Paikalle tuli normaalista poiketen vain kymmenen tyyppiä, kun parhaimmillaan meitä on ollut moninkertaisesti enemmän. Hyvällä porukalla otimme pikaisesti omatoimiset alkulämmöt ja pelasimme koko tunnin. Jaoimme joukkueet mahdollisimman tasaväkisiksi ja käytimme muokattuja sääntöjä jättäen kulmapotkut ja maalivahdit pois. Kentällä nähtiin hienoja maaleja, ohivetoja  ja paljon iloisia kasvoja.

Ellin fiilikset treenin jälkeen

Tunnin jälkeen oli kyllä aika kaikkensa antanut olo ja ainakin omaa kuntoani koeteltiin monessa spurtissa. Pitkistä venyttelyistä huolimatta pallottelu tuntui koko kropassa seuraavina päivinä. Juttelimme pelailun jälkeen Talin jalkapallotunnista ja parkourista, joista kumpaakin haluaisin käydä kokeilemassa. Muutama meistä vaihtoi vielä keskenään Snapchatteja ja suunnittelimme, että voisimme mennä jollekin tulevalla tunnille yhdessä.

– Janina

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *