Kesäkausi<3

Aurinkoiset kelit tarkoittavat sitä, että päästään siirtämään pelit sisätiloista ulkokentille, eli NYT-liikunnan kesäkausi alkaa pian! Kesän tullen NYT-liikunta ei siis suinkaan lopu kokonaan, vaikka suurin osa kevään lajeista putoileekin tämän viikon aikana pois ohjelmistosta. Kesälle on varattu taas monipuolista liikuntaa ulkokentille. Ohjelman löydät tästä. Luvassa on sellaisia lajeja, joita on kylmillä ilmoilla vaikea toteuttaa, kuten suppailua, kalliokiipeilyä, …

Circuit-tutinat tiistain kunniaksi

Kävin tiistaina ensimmäistä kertaa kokeilemassa NYT-liikunnan circuit-treeniä. En ole aikaisemmilla kerroilla uskaltanut, sillä olin kuullut että se on voi niin kamalan rankkaa ja samaan aikaan oli sulkapallo, johon minulla itselläni oli matalampi kynnys. Tiistain sulkapallo on kuitenkin usein ihan täynnä ja tänään pelikaveri oli vähän hakusessa, joten suunnistin vihdoin kauan pohditulle circuit-tunnille. Circuit järjestetään Itäkeskuksen uimahallilla. …

Venyttely kunniaan

NYT-liikunnan venyttelytunnit antavat oivallisen mahdollisuuden lihasten rentouttamiseen. Lihasten rentouttaminen ja venyttely ovat jopa yhtä tärkeitä kuin itse lihaskuntoharjoittelu! Venyttely saattaa tuntua turhalta ja tylsältä, mutta on äärimmäisen tärkeää. Muista kuitenkin, että ennen venyttelyäkin pitää vähän lämmitellä. NYT-liikunnalla onkin ennen venyttelytuntia kahvakuulatunti, joka ei todellakaan jätä ketään kylmäksi. Sieltä saa ainakin varmasti lämmön päälle ennen venyttelyä. Sen …